EtusivuHyvä tietääSähköinen menestystarina tosielämästä

Sähköinen menestystarina tosielämästä

Herrankukkaron varatoimitusjohtaja Petri Hollmén kertoo tiestä sähköisen markkinoinnin maailmaan:

2005 joulukuussa törmäsimme emaileriin sattumalta. Emme olleet tehneet mitään hienoa strategiaa siirtymisestä sähköiseen maailmaan – asiat vain alkoivat loksahdella kohdalleen. Palvelun käyttö oli niin helppoa, että pakkohan sitä oli kokeilla.

Kontaktien määrä tuppaa pukkaamaan bisnestä

Kolmessa vuodessa olemme tulleet pitkän matkan. Lukuina kolme vuotta tarkoitti liikevaihdolle n. 70% ylämäkeä ja markkinointibudjetille jyrkkää 40% alamäkeä.

Vielä vuonna 2005 meillä suoramarkkinointi tarkoitti kahdesti vuodessa toistuvia postitustalkoita. Neljä päivää kerrallaan istuttiin ja laitettiin 6 000 kirjettä matkaan. Oli se kivaa, kun oli kerrankin aikaa työkavereiden kanssa vain istua, jutella ja heittää esitettä kuoreen. Se oli myös jännää aikaa. Ensiksi jännitettiin, menivätköhän kaikki kirjeet perille. Sitten jännitetiin, että avaako kirjeen kukaan. Viimeiseinä sitten jännitettiin, että alkavatkohan puhelimet soida. Ja jos alkavat, niin koska.

Vuodessa saimme siis 12 000 suoramarkkinointikontaktia. Olihan se paljon. Nyt vuositasolla saamme n. 1,5 miljoonaa suoramarkkinointikontaktia. Näistä tasan nolla tulee painettujen esitteiden postituksista, loput tulevat sähköisestä maailmasta. Onhan se aika paljon enemmän. Säästetään puut saunan lämmitykseen, ei printtiesitteiden painattamiseen.

Menestystarinoita emailerin imussa

emailerin helppokäyttöisyys antoi aikaa luovuudelle. Syntyi Perjantairesepti – sähköinen asiakkaan sitouttamis- ja markkinointikanava, jonka jo 23 000 nykyistä ja potentiaalista asiakasta ovat halunneet itse tilata omaan postiinsa. Konsepti on yksinkertainen, tarina ja ruoka sähköisesti joka perjantai sähköpostiin. Jos kirjeen tekniseen toteuttamiseen menisi aikaa varttia kauempaa, niin kyllä palaisivat perjantaikokilla pöperöt pohjaan! Lue lisää osoitteesta www.perjantairesepti.fi

Luovuudesta ja rutiineista vapautumisesta syntyi myös ”Herrankukkaron sivutuotteena” oma yrityksensä, Lyyti Oy, joka emailerin filosofiaa mukaillen vapautti asiakkaan turhista rutiineista. Kohteena viestintä- ja markkinointi-ihmisten sijaan oli tällä kertaa tapahtumajärjestämisen rutiinien kanssa painiskelevat sihteerit ja assistentit. Pakko myöntää, että ei tämäkään ihme olisi ilman emailerin apua syntynyt. Nyt Lyyti-palvelu ja emaileri-palvelu ovatkin parhaita kavereita ja auttavat asiakkaita sähköisen maailman kokonaisvaltaiseen hallintaan.
Lue lisää osoitteesta www.lyyti.fi

Elämäsi saattaa nyt siis olla jännittävää, kallista, hidasta eikä kovin tehokasta. Kuinka paljon sinun organisaatiosi maksaa turhasta jännityksestä?
emaileri poistaa stressiä paremmin kuin yksikään elämänhallintaopas!

Tämä artikkelin on julkaistu 14.4.2009.
Artikkelin kirjoittaja on Herrankukkaro Oy:n varatoimitusjohtaja Petri Hollmén.